Sivut

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Lumiukkonen

Jälleen varmaankin se aika, että olen olen innostunut ja hullaantunut Magnolian leimasimiin ja niitä on pakko saada. Tosin tämän kortin lumiukko -leimasin on vanha, ehkä muista miltä vuodelta tai mihin kokoelmaan tämä kuuluu. Mutta kiva leimasin ja simppelikortti.


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Joulu iloa

Nyt se vaan pukkaa joulukortteja enemmän ja vähemmän. Tietää että syyslomalla oltiin tooosi ahkera. Vaihteeksi kaivoin muutamia jouluisia 3d -kuvia, joita on tuolla laatikossa melkoisesti koottuna.




maanantai 21. lokakuuta 2013

Joulun taikaa

Kun nyt olen harjoitellut värittämistä, niin olen tullut tulokseen että Distress Ink -musteilla värittäminen on se minun juttuni tällä hetkellä. Tämäkin siili on niillä väritetty ja joulutähteen laitettu päälle hieman glossyä.


lauantai 19. lokakuuta 2013

Simple christmas cards

Simppeleillä korteilla jatketaan.

Enkelikortti on tehty embossaamalla, kun taas puu-kortti tehty valkoisella musteella joka on lisäksi koristeltu pienillä timanteilla.



perjantai 18. lokakuuta 2013

Tilda with snow heart

Tässä leimasin, johon olen aivan rakastunut ja yksi leimasimistani, jota tullaan varmasti käyttämään.
Kuten moni on huomannut, tykkään tehdä todella yksinkertaisia kortteja, vaikka tavaraa löytyy vaikka kuinka paljon.
Ja nyt syysloma viikolla onkin tullut tehtyä monen monta jouluista korttia eli voisiko sanoa että joulukorttitehdas on siis käynnistynyt :o)

Tässä siis kaksi korttia, joissa olen tuota leimasinta käyttänyt.



keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Petteri Punakuono

Kaivonpa tuossa Distress Ink -musteet pitkästä aikaa ja päätin hieman väritellä. Ensimmäisenä värityksen alle pääsi tämä leimasin. Pitkästä aikaa voin sanoa, että olen tyytyväinen tulokseen (mikä on todella harvinaista). Tykkään tästä leimasimesta ihan kympillä.
Sen verran iso, ettei korttipohjaan paljon muuta mahdu, eikä kyllä tarvitsekaan.



maanantai 7. lokakuuta 2013

Jouluinen tirpunen

Joulukortteja pitäisi pikku hiljaa alkaa työstämään, kun jostain syystä edellis vuoden kortteja ei löydy. Olenko sitten piilottanut ne liian hyvin, vai olenko tosiaan käyttänyt ne kaikki.
Tässä tämän vuoden yks kortti. Simppeli jälleen.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kimalletta ja syksyn värejä

Monesti on mieleni tehnyt tehdä ihan simppeleitä kortteja pelkästään leimaamalla, ilman värittelyä. Kunnon valkoinen muste on vielä hakusessa, mutta kokeilaan sitten ihan perus mustalla.
Leimasin on Penny Blackin.


torstai 3. lokakuuta 2013

Buzzaus - Gainomax

Pitkästä aikaa pääsin buzzaamaan ja tällä kertaa vuorossa on Gainomax. Koskaan ennen en ole sitä maistanut ja jännityksellä odotankin, että pääsen maistamaan.

Salilla tulee jonkin verran käytyä ja tästä voi tulla suosikkini palautusjuomana...


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hailakoita värejä, kukkia

Harvemmin tulee tehtyä kortteja 3d -kuvista, vaikka niitä onkin kasattuna todella paljon, laidasta laitaan.
Tämänkin kortin kuva on yksi niistä ja päätin tehdä kortin siitä.
Päätin kaivella papereista ym kuvan väriin sopivia ja aika hyvin onnistuin. Voisipa tehdä taas pitkästä aikaa näitäkin kortteja, kun tuo leimasinkuvien väritteleminen hieman tökkii: ei onnistu vaikka kuinka yrittää. Tarvitsen siis hieman harjoitusta, pitkän tauon jälkeen.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hempeä lintunen

Lintu -aiheella jatketaan, mutta mukana tällä kertaa väriä mukana.
Ellen väärin muista, leimsin on Stampendousin ja yksi suosikeistani. 
Väritetty kuivapastelleilla: harvoja onnistuneita värityksiä.

Ja kas, simppeliä tyyliä jälleen...


lauantai 14. syyskuuta 2013

Syksyinen lintunen

Harvoin teen kortteja vuoden aikojen mukaan, ellei joulukortteja oteta huomioon. Nyt sitten tuli tehtyä syksyinen kortti: simppeli ja siro.
En halunnut väritellä leimasinkuvaa, vaan halusin sen ihan tällaisenaan, ilman värejä.





tiistai 10. syyskuuta 2013

Jalkapalloilua

Kausittain tykkään Magnolian leimasimista ja nyt sitten taitaa olla se tykkäämis -kausi menossa :o) 
Kun on tullut tällainenkin leimasin hankittua: Magnoliathan tuntuvat olevan pääasiassa tyttömäisiä ja poikia ei ole juurikaan olemassa/saatavilla.

Ja tällainen Mangolian EDwin tällä kertaa:


maanantai 9. syyskuuta 2013

Nuorelle miehelle

Ehkä sitä tässä pikku hiljaa oppii käyttämään muitakin stansseja, kuin vain raameja tms. Olen huomannut että poikien/miesten kortteihin ei kovin paljon löydy koristeita ja stanssejakin vain muutamia.
Pidempään olen katsellut ratas -stansseja, kunnes sitten vihdoinkin sellaisen hankin. 
Eli tässä siis ensimmäinen yritelmäni.


Eli eritätin simppelillä suunnalla taas mennään.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Oranssia syksyyn

Kesä on mennyt massaillessa, skräpätessä jne. Mutta kortteja ei paljonkaan syntynyt, muutamia vain. Olisi varmaan aika näyttää muillekin mitä sai aikaiseksi.

Eli tässä pitkästä aikaa Magnolian Tilda -kortti leimasimella, johon on tykästynyt.


Lisäksi tuli tehtyä oranssin sävyisena keijukais -kortti, johon olen käyttänyt Paperilohikäärmeen leimasinta ja kuva on väritetty ProMarkerseilla, kun yllä olevakin kortti.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesäkoruja massasta

Kaivoinpa tuossa toissa päivänä pitkästä aikaa massatkin ylähyllyltä esille. 
Aikaa sitten tein Premosta kiiwi-pötkön, enkä sitten tiennyt miten sitä käyttäisin. Ihan kokeilu kun vain oli. Mutta päätin sitten tehdä testin ja  laittaa sitä helmiin. Ja aika retromaisia niistä helmistä kyllä sitten tuli.
Seuraavaksi mietin että hitsi, aina teen pyöreitä helmiä ja nyt tarttee tehdä jotain muuta. Onhan nämäkin "pyöreitä", mutta toisella tapaa. 

Eli tällaiset syntyivät sitten eilen illalla.


Lisäksi sitten toinen kokeiluni meni hieman pilalle ja piti sitten keksiä, mitä tekisin ns. pilalle menneelle massalle (mm. läpinäkyvää premoa ja turkoosia alkoholimustetta). 

Siitä sitten syntyi tämä koru:


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Se on kesä

Olen jo jonkin aikaa katsellut toisten kortteja, jotka on kokonaan leimattu: maisemaa tms. Eli monella eri leimasimella tehty. Minäpä sitten kokeilin kanssa ja tässä tulos:


Ei onnistunut ihan niin kuin olin ajatellut.
Teksti on embossattu WOW:n lilalla, hohtamalla jauheella. Valotuskaan ei oikein onnistunut kortissa :o(

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Perhosia ja palloja

Kokeilut vain jatkuvat. Eli jälleen simppeli kortti. 
Vielä kun saisi tai osaisi tehdä pojille kortteja, niin hyvä olisi. Ideoita kyllä on, mutta sitten tarvikkeita tms puuttuu, enkä ole saanut hankittua.


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Lila keijukainen

Kovasti yritetään hakea uusia ideoita ja inspiraatiota kortteiluun ja muuhunkin  askarteluun.
Tämä kortti on ollut jo jonkin aikaa ns. puolivalmiina pöydällä, kunnes tulin tulokseen että rusetin lisääminen riittää. Simppeli ja siro kortti.
Leimasin on Funky Kits:n viimeisimpiä.
Kuva värittetty Distress Ink -musteilla.

Valo ei ole parhaimmasta päästä, vaikka valoisemmassa paikassa otinkin.









lauantai 15. kesäkuuta 2013

Perhos albumi

Paljon ajatuksia päässä, joita pitäisi toteuttaa. Jo toukokuussa neiti halusi vihkoa, johon saisi kirjoiteltua reseptejään, johon totesin että minä teen. Kun kerran niitä tarvikkeita on, niin niitäkin voisi käyttää pois.
Kirjanen ilman turhia koristuksia, että kestää käytössä.

Perhonen on embossattu Chocolate Baroquen perhos -leimasimella ja embossausjauhe on WOW:n.

Eli tällainen kirjanen tällä kertaa:


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Jämäkkä kangaskassi

Tuttavan innnoittamana kipaisin hieman shoppailemassa tuossa lähi Tiimarissa.
Ostin maton ja kassin kahvat.

Ja tässä siis tulos:


Aikaa tekemiseen meni vajaa tunti.
Lanka kassista löytyy onnekseni Novitan Samos -lankaa, jolla oli hyvä ommella käsin kahvat kiinni. Ihan kiva tästä tuli, kun tyttökin oli ensin että onpas iso (ei hyvä juttu) ja heti perään että saako hän sen...

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lähihoitajalle

Siskoni valmistui toukokuun lopussa lähihoitajaksi ja valmistumistaan juhlittiin viime viikonloppuna. Nyt sitten uskallan julkaista kortin, jonka hänelle tekaisin.

Tämä Magnolian Tilda sopi loistavasti hänen korttiinsa, enkä olekaan Magnolia kortteja tehnyt pitkään pitkään aikaan. Tästä tuli loppujen lopuksi ihan kiva.
Myös kuori on tehnyt itse ja paperi on DCWV:n paperikosta.


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lisää Lapsuuden muistoja

Muistan hyvin omasta lapsuudestani Sarah Kayn aivan ihanat lapset: oli kortteja, kumeja, vihkoja ym. Nyt sitten ovat tulleet takaisin ja mikäs tässä, tulipa tehtyä toinenkin Sarah Kay 3d -kortti pitkästä aikaa.


torstai 6. kesäkuuta 2013

Kokeilua

Paljon on askartelumaailmassa ollut viime aikoina puhetta kraft -kartongissa ja olenkin miettinyt mitä se oikein on, kunnes se selvisi. Pitihän sitä sitten hankkia ja kokeilla ja alku kokeilujen perusteella voin sanoa että tykkään!

Tässä toinen kokeilu tältä illalta. Kuva on väritetty saman tyyppisillä liiduilla kuin Inktense block:sit. Enbossausta ja hiottavaa paperiakin piti pitkästä aikaa kokeilla.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Sarah Kay ja kesän värejä

Hellettä piisaa, toisaalta ei parane valittaa yhtään. Mutta ei vaan jaksa juurikaan mitään kun on kuuma. On siis hyvä syys kortteilla ym.
Pitkästä aikaa tekaisin 3d -kortin Sarah Kay -kuvasta.


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Loma ja paljon aurinkoa ja suunnitelmia

Nyt sitten on virallinen kesäloman 1.päivä ja lomaa saadaan nauttia elokuun 8.päivään asti. Ihanaa! Kyllä sitä oltiinkin loman tarpeessa enemmän ja vähemmän.
Nyt onkin sitten aikaa harrastaa niin urheilua että askartelua. Työn alla on eräs suurempi homma, ties koska sen valmiiksi saan.

Tässä on kortti, jolla piti alunperin ostallistua Koukussa kortteihin -sivuston väritellään haasteeseen, mutta jäi osallistumatta ihan omaa laiskuuttani.


Kuva on leimattu ja väritetty paljon puhutulle kraft -kartongille ja väritetty kuivapastellikynillä. Simppeliä mallia jälleen kerran.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Ihanuuksia

En juurikaan ole tänne laitellut ostoksiani, tosin en niin älyttömästi niitä olekaan tehnyt viime viikkoina. Eilen oli postissa todella ihana lähetys ystävältä.

Tällaisia ihanuuksia paketista löytyi:

Eli paljon ihania leimasinsettejä, papereita, kohojauheita, bling blingiä jne. Toinen juttu on sitten se, että raaskinko käyttääkään mitään...

lauantai 11. toukokuuta 2013

Liukuhihnalta

En muista koska olisin näin urakalla ja vauhdilla (ja kuluttanut aikaa) korttien tekoon. Kaikkiaan 15 tuli tänään tehtyä, mutta vielä uupuu 3kpl.
Melkoista liukuhihna hommaa: ensin kuvan leimaus, sitten yhden osan väritys, sitten toisen, sitten taustaa kahdella erivärillä. Sitä ennen kyllä laitoin perfect pearls -jauheella hieman kultaa ruusuun. Ainakin ranne tietää varmasti ensi yönä tehneensä jotain.... Kiitos rannekanavaoireyhtymän takia.


Uusia massa kokeiluja

Viikolla sain jälleen, kas kummaa, uuden inspiraation kokeilla massailua ja sellaista mitä en ole ennen kokeillut. Ei muuta kuin työkalut esille.

Eli tällaisia sain aikaiseksi:


Monta ajatusta oli että mitä tekisi, mutta mihin sitä lopulta päätyisi...

Ja päädyin näihin:


Molemmat tosiaan aivan uusia kokeiluja: vasemmanpuoleiset onnistuivat, oikean ei...

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Massaa, alkoholimustetta, lehtihopeaa

Pörrön massailukurssilla helmikuun alussa eräällä osallistujalla oli aivan ihana massasta tehty sydänkoru, jota olen pitkään halunnut kokeilla tehdä. Mutta aina se vaan siirtyi ja siirtyi, kunnes tänään sitten päätin, että nyt sitten kokeilen. 
Eipä tuo nyt niin vaikeaa ollut tehdä, mutta koosta tuli hieman liian iso :o( Mutta seuraava onkin sitten helpompi tehdä, kun ensimmäinen oli kokeilu ja liian iso.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kuviointia, Perfect pearls -jauheita ja massaa

Sunnuntaina tuli tosiaan innostuttua massailusta ja jälleen senkin johdosta syntyi kaulakoru. Kuvioin helmet perhos -aiheisella taustaleimasin lätkällä, hieman perfect pearls -jauhetta  päälle ja uuniin. Ei kovinkaan erikoinen, mutta kyllä tätä käyttää.


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Englannin laku -testailua massalla

Tuntuu että kovaa huutoa on nyt erilaiset laku-korviset ym. Päätinpä sitten pitkästä aikaa kaivaa massailuvälineet esille ja tehdä jotain.
Siispä kokeilin parit englanninlaku -korviset, jotka eivät kamalan hyvin onnistuneet.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

T10 kahdeksas haaste/salama - Faux linen eli vale pellava

Vindoinkin saatu kiinni tekniikkakympin sivuissa eli tässä viimeisin eli kahdeksas sivu, joka on vale pellava. Toisella kertaa vasta onnistui.


Ja tämäkin kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

T10 seitsemäs - Kollaasileimaus

Sitkeesti ollaan Tekniikkakympissä mukana, tässä seitsemäs haaste eli kollaasileimaus.


Ja tämäkin kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

T10 viides - Salama

Järjestyksessään viides haaste on salama. Aiheenaan Blurred vision watercolourin.

Tässä minun visioni ko. haasteeseen:


Ja tämäkin kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tekniikka10 kuudes

Kuudentena on batikki. Muutamia kertoja piti tehdä, ennenkuin onnistui. Tämän kortin nimeksi sopisi mielestäni hyvin: Sisters 4 ever :o)


Ja tämäkin kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

Tekniikka10:n neljäs haaste

Sitkeesti ollaan haasteissa mukana, tämä on järjestyksessään neljäs. Aiheena ressattu akryylimaali.

Tässä minun työni:


Tämä kortti on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

90 -vuotiaalle

Viime viikon loppulla anoppi tilasin kortin 90-vuotiaalle tuttavallellemme, joka täyttää vuosia huomenna. Yritin pähkäillä enemmän ja vähemmän eri vaihtoehtoja ja kiirettäkin alkoi pukata. Aloitin kortin tekemisen nimittäin vasta maanantai-iltana...

Ja tässä siis tulos, mitä sain aikaiseksi:


Saapi nähdä, mitä saaja tuumaa kortista.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Feikki patina

Koukussa kortteihin sivuston toinen sivu oli tehdä feikki patina. Minäkin siihen osallistuin: tänään kortteja tehty oikein urakalla, sillä huomenna ilmestyy järjestyksessä 4. sivu.

Minun korttini:


Ja tämäkin kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

Kerroksittain

Tälläkin kortilla osallistun Koukussa kortteihin -sivuston Tekniikka10:iin ja tämä on 3. sivu: aiheena kerroksittain leimaaminen.


Ei parhaimmasta päästä, mutta yritys oli ainakin kova.

Tämä  kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Palapeli resist

Harvemmin tulee osallistuttua haasteisiin tms. Mutta tällä kertaa päätin että nyt osallistun Koukussa kortteihin -sivuston tekniikka 10:iin.

Ensimmäisenä haasteena on/oli palapeli resist.
Eli tämä kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kynsilakkakoruja

Minua ei saisi koskaan päästää kokeilemaan mitään, sillä kun jotain uutta kokeilen, niin sille tielle jään. Jo pidemmän aikaa olen ihastellut toinen toistaan upeampia kynsilakkakoruja ja olen ajatusta haudutellut, että tekisi mieleni kokeilla. Tosin se on jäänyt aina.
Kerran tein aikaisemmin pari, ihan kokeilumielessä: tuli ihan ok, mutta eihän minulla ollut oikeaa liimaa ja toinen on todella pilkullinen :o(

Mutta Zirkonellan Minnalta ostin sitten Leimailutaivaassa silikoonia ja nyt voi liimailla hyvällä omallatunnolla, ilman että liimaus menisi pilalle. 

Tässä eilis illan kokeilut:


Nyt vaan pitää hankkia uusia kynsilakkoja näitä varten: väri-ideoita olisi vaikka kuinka paljon.
Kohta tosin hukkuu koruihin: kun tulee tehtyä niitä massasta, ihan oikeita koruja sekä nyt sitten näitä kynsilakkakorujakin.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Väritysharjoittelua

Askartelunurkasta löytyy väritys tarpeita joka lähtöön: löytyy tusseja, kuivapastellikyniä, akvarellikyniä, musteita jne. Mutta, kun on aivan liian pitkän aikaa värittelemättä niin tulee todettua kerta toisensa jälkeen. Että sekin taito unohtuu helposti ja taas harjoitellaan uudestaan ja uudestaan.

Nyt sitten aloittelin harjoittelemaan väritystä Distress Ink -musteilla: niitä ei kovinkaan montaa pulloa tai tyynyä ole. Mutta tässä tulos:



Rusetti hieman epäonnistui, kun tuli otettua liikaa väriä ja kuvassakin vielä hieman märkä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails